Spargendi lapides Harri Kivistö eduskuntaan

Parlamentarismi

Nostan hattua Harkimolle - Lisää samanlaista, kiitos!

Olen aina pitänyt Hjallis Harkimoa turhanpäiväisenä koheltajana, enkä näe mitään syytä muuttaa käsitystäni hänestä. Nostan silti hänelle hattua ja kumarran kunnioituksesta, sillä hänen näkyvä eronsa Kokoomuksesta oli teko, joka saattaa osoittautua suomalaiselle parlamentarismille arvokkaaksi.

Nykyinen mallimme, jossa hallitus istuu taatusti aina neljä vuotta, touhuistaan täysin riippumatta, on ikävä ja turmiollinen, ja se perustuu vain ja ainoastaan puoluekuriin ja ryhmäkuriin.

Työmarkkina-capot on piiskattava demokratialle kuuliaisiksi

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin kirjoitus, jossa työmarkkinajärjestöjen edunvalvojat löytävät niin suloisella tavalla sovun yhdistäen voimansa koko muuta yhteiskuntaa vastaan. Kirjoituksen rivien välistä pystyi näkemään kuinka SAK:n entinen puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja, Lauri Ihalainen potkii maassa makaavaa suomalaista parlamentarismia munuaisiin samalla, kun EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen repii uhrilta kelloa kädestä ja lompakkoa taskusta.

Mikä ratkaisuksi Krimillä?

Huomenna,  sunnuntaina 25.2. klo 15:00 Venäjän suurlähetystöllä Tehtaankadulla järjestetään mielenosoitus Krimin miehitystä vastaan. Mielenosoitukseen pyydetään tulemaan seuraavan viiden vaatimuksen kanssa:

Putin: Näpit irti Krimistä!
Krim = Ukraina
Seis Krimin valloitukselle!
Vapaus ja oikeus Krimin tataareille!
Venäjä – maailman sarjamiehittäjä

Ketä presidenttiä Sinä kaipaat?

Seurasin Urho Kekkosen touhuja Suomen presidenttinä 24 vuoden ajan. Pikku poikana naurattivat hänestä veistetyt kaljupää- ja muut puujalkavitsit. Pian sain kuulla, että Kekkonen oli ryssän kätyri. Eivät hänestä kaikki tykänneet.

Hallitusmuoto vaihtoon – vaihdetaan parlamentarismi semiparlamentarismiin

"Tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten tulisimme valituksi enää sen jälkeen."

 

Näin kuuluu legendaksi muodostunut Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin lausunto, jossa piilee osa poliittista totuutta – myös Suomessa.

 

Suomalainen demokratia toimii

Helsingin Sanomissa oli juttu, missä Helsingin kaupunginvaltuusto miehitettiin uudelleen ehdokkaiden saamien henkilökohtaisten äänimäärien mukaan. En ymmärtänyt jutun pointtia. Meillä on käytössä vaalitapa, missä äänestetään sekä puoluetta (tai vaaliyhdistystä) että henkilöä.  Kunkin puolueen saama koko äänimäärä tuottaa suhteellisen laskennan mukaisen edustajaluvun ja edustajat valitaan puolueittain henkilökohtaisten äänimäärien järjestyksessä.

Paavo Lipponen ja saamelaisten oma kansanedustaja

Entinen pääministeri Paavo Lipponen esitti viime viikolla, että saamelaisilla tulisi olla Suomessa oma kansanedustaja. Ajatus saattaa äkkiseltään kuulostaa hyvältä. Tosiasiassa se kuitenkin osoittaa, että monella ihmisellä on varsin suppea ja stereotypisoitunut käsitys saamelaisista.

Suomalainen parlamentarismi ihan hyvää, Turkissa äidytään lyömään

Suomalaiset ovat soimanneet maataan monella tapaa monta vuotta putkeen. Joskus on hyvä tehdä "reality check" ja katsoa miten muualla toimii vaikkapa parlamentarismi. Aika rajulta näyttää esim. Turkissa.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/joukkotappelu-turkin-parlam...

Maamme hallinto kriisissä

Oppi vallan kolmijaosta on länsimaisen demokratian ja hallinnon peruskivi, jonka varaan kaiken yhteiskuntaa koskevan vallankäytön tulisi perustua. Eduskunta käyttää lainsäädäntövaltaa, valtioneuvostolla on toimeenpanovalta ja oikeuslaitoksella puolestaan lainkäyttövalta. Kansalaiset osallistuvat tähän vaalien kautta parlamentarismin pelisääntöjen mukaisesti.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä