Kohti presidentinvaaleja 2012
Piraattipuolueen hallitus on päättänyt asettua tukemaan ehdokkuuttani presidentinvaaleissa 2012. Edellisistä vaaleista on siis vasta ehditty toipua, kun jo katse kääntyy uuteen koitokseen. Näin pitääkin olla. Kuulun puolueeseen, joka ei kavahda suurten haasteiden edessä vaan etsii innokkaasti uusia tapoja parantaa ympäröivää yhteiskuntaa omista lähtökohdistaan.
Eduskuntavaalit olivat piraateille menestys. Nousimme kertaheitolla ensimmäisissä vaaleissa eduskunnan ulkopuolisista puolueista suurimmaksi. 0,5% kannatus erotti Piraatit muista pienistä puolueista (joissa oli toki muitakin aivan uusia puolueita), ja toisenlaisessa vaalijärjestelmässä tämä oikeuttaisi yhteen paikkaan, koska yksi kansanedustaja kahdestasadasta on juuri puoli prosenttia.
Koska Piraattipuolue ei siis eduskuntavaaleissa vielä saanut kansanedustajaa, puolue ei voi automaattisesti asettaa omaa presidenttiehdokasta, vaan täytyy kerätä 20000 allekirjoitusta. Puolueessa on kuitenkin esiintynyt intoa saada oma ehdokas vaaleihin, jotta puolue saisi näkyvyyttä ja jotta ehdokas voisi tuoda kansalaisoikeuksiin ja tietoyhteiskuntaan liittyviä asioita suuren yleisön tietoisuuteen kampanjassa.
Puoluehallitus katsoi, että koska laki asettaa sähköiset allekirjoitukset yhtäläiseen asemaan fyysisten allekirjoitusten kanssa, keräyksen voi suorittaa sähköisesti. Tämä oli merkittävä syy siihen, että ylipäänsä päätettiin lähteä presidentinvaaleihin ja kerätä tähän tarvittavat allekirjoitukset. Fyysisiä kannattajakortteja toki kerätään sähköisten ohella.
Presidentinvaaleihin osallistumisesta käytiin pitkiä ja perinpohjaisia keskusteluita niin hallituksen jäsenten välillä kuin puolueen avoimilla foorumeillakin (mm. irc-kanavat ja keskustelufoorumi). Mahdollisten ehdokkaiden vahvuuksia vertailtiin ja pyrittiin arvioimaan kuinka tuleva presidenttiehdokas voisi parantaa puolueen julkikuvaa ja tuoda puolueen tavoitteita myönteisessä valossa esiin.
Arvostan suuresti luottamuslausetta puoluehallitukselta ja olen kiitollinen niistä monista kannustavista viesteistä, joita olen saanut puolueaktiiveilta viime aikoina presidenttiehdokkuuteeni liittyen. Nämä tuenilmaukset ovat olleet merkittävä syy päätökselleni lähteä ehdolle; niiden johdosta koen kilpaan osallistumisen velvollisuudekseni. Teen parhaani ollakseni luottamuksen arvoinen.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jokainen uusi vaihtoehto vanhoille rötöstelijöille on tervetullut. Suomalaisten, erityisesti suomenkielisten suomalaisten syrjäyttämispolitiikan maahanmuuton avulla on loputtava kerta kaikkiaan. Kansallisomaisuuden ryöväyksen on loputtava ja alettava armoton takaisinperintä. Ylimielisille poliitikoille on kaikissa vaaleissa lähetettävä selkeä viesti, että heidän paikkansa on menneisyyden roskatunkiolla.
Nyt on tilausta samanlaiselle murrokselle kuin tapahtui yliopistopolitiikassa taistolaisten jälkeen.
Kuten sosialismi epäonnistui, myös markkinatalous epäonnistui. Nyt on elvyttävien ajatusten vuoro.
Uusi aika, uudet aatteet, uudet päättäjät.
Onnittelut! Saat minulta täyden tuen, vaikken Facebookia käytäkään.
Onnittelut, ja Pirkanmaan piraatit antaa tietenkin täyden tuen kampanjallesi :).
Onnea matkaan. Lupaan äänestää sinua ainakin ensimmäisellä kierroksella.
Melkoinen Jytky! Mahtavaa, mä kyllä äänestän sua, jos jollain kumman keinolla saatte ne 20000 korttia kerättyä. Peukkulupaus.

Kommentoi 8 kommenttia