Uskottavuus meni, osa 3: Kokoomus
On aika dissaussarjan kolmannen osan, jossa otan käsittelyyni Kansallisen Kokoomuksen. Tämä osa saattaa tuntua lähes loanheitolta, mikä ei sinänsä ole mukavaa, mutta esille nostamani seikat ovat relevantteja puolueen politiikan kannalta. Pahoittelen enemmänkin sitä, ettei tämä kirjoitus ole pituudesta huolimatta aiheen suhteen riittävän kattava. En tutkinut asioita tarkemmin useammasta vaalikoneesta ja lähteestä. Kyseessä on ajan puute ja materiaalin paljous. Vain pintaa ehtii raapaista, koska Kokoomuksen poliittista uskottavuutta nakertava aineisto suorastaan tulvii päälle. Ehdokkaita on erittäin paljon, kuten kaikissa suurissa puolueissa, ja näistä moni on istuvia kansanedustajia, joiden tausta on usein paremmin esillä mediassa.
Kokoomuksen riveistä ei itselleni pompannut esiin yksittäisiä ehdokkaita, jotka veisivät puolueen uskottavuutta paljon enemmän kuin muut. Toisin sanoen tämä on ilmeisesti laaja yhteistyöprojekti — eräänlaiset epätoivotalkoot, joissa kaikki pyrkivät kantamaan kortensa kekoon eikä kukaan nouse esiin toisia oivempana.
Muistutan vielä, että tässä kirjoitussarjassa ei ole ensisijaisesti kyseessä puolueiden tai näiden ehdokkaiden kantojen ja arvojen vertaaminen omiin kantoihini ja arvoihini, vaan puolueen poliittisen uskottavuuden arvioiminen yleisellä tasolla.
Konservatiivisuus.
Moni Kokoomusta äänestävä mieltää puolueen uudistukselliseksi ja eteenpäin katsovaksi. Ei mikään ihme, sillä "kykypuolueen" vaalimainonta on luonut voimakkaasti kuvaa avomielisyydestä, ennakkoluulottomuudesta sekä nuorekkuudesta niin kauan, kuin jaksan muistaa. Tämä on harhakuva, mikäli ehdokkaiden kannat ovat uskottava indikaattori. Sosiaalista vaalikonetta tutkiessa monissa kysymyksissä perustellut vastaukset olivat kokoomuksen puolelta ylivoimaisen usein vanhoillisia.
Uskonnon- ja mielipiteenvapaus
Kysymyksessä uskontojen tasavertaisuudesta suomessa (eli pitäisikö kirkko erottaa valtiosta), perusteluista löytyi seuraavia helmiä:
Ari Kekarainen (Vaasa): "Kirkko on osa Suomalaisuutta."
Martti Turunen (Oulu): "Kirkko ja valtio ovat vahvoja instituutioita, jotka mielestäni kuuluvat edelleen yhteen."
Pekka Niiranen (P-Savo): Kirkko ja valtio on erotettu toisistaan jo aikoja sitten, eli meillä ei ole Suomessa olemassa valtionkirkkoa, kuten esimerkiksi Ruotsissa. Kysymys ei siis ole enää ajankohtainen.
Mitä taas tulee sananvapauden rajoituksiin uskonrauhan varjolla (eli pitäisikö pyhien asioiden pilkkaaminen poistaa lainsäädännöstä), kokoomusehdokkaat kunnostautuivat seuraavanlaisilla näkemyksillä:
Pekka Niiranen (P-Savo): "Sivistysvaltiossa yleensä kunnioitetaan sitä, mikä on pyhää."
Tuomas Telkkä (Kymi.): "Jokaisen uskoa ja uskontoa sekä pyhiä asioita tulee kunnioittaa yksilönvapauden nimissä. Tämä kuuluu mielestäni sivistyneen länsimaan periaatteisiin ja arvopohjaan."
Harri Halko (E-Savo): "Miksi edes pitäisi pilkata jotain sellaista johon joko uskoo tai ei usko?"
Tarja Myllärinen (Kymi): "Suomalainen kulttuuri nojaa kristinuskon perinteeseen, joka taas oikein ymmärrettynä luo suvaitsevaisuutta kaikkea erilaisuutta kohtaan. Elämässä täytyy osata kohdata myös pyhiä asioita. Se ei ole keneltäkään pois."
Kaikista kokoomuksen vastaajista jopa 60% kannatti sananvapauden rajoittamista uskonrauhaan vedoten, ja ainoastaan 10% uskalsi vastustaa!
Pakkoruotsi
Eräs kokoomuksen "kuumista perunoista" on ollut pakkoruotsi. Tässä kysymyksessä suurempi osa kokoomuksen ehdokkaista oli valmis ohjaamaan maata vapaaehtoisempaan kielipolitiikkaan, mutta vastustavat perustelut puhuvat paljon sisäisistä ristiriidoista:
Jasmin Mäntylä (Oulu): "Kuten valitsemassani vaihtoehdossakin todetaan, Suomi on kaksikielinen maa ja ruotsi on toinen virallinen kielemme; sen takia olisi naurettavaa korvata se jollain muulla kouluissa. Kyllähän sen oheen jokainen voi valita itse haluamiaan lisäkieliä."
Martti Turunen (Oulu): "Ruotsin kieli on toinen kotimainen kielemme, jota on jokaisen suomalaisen hyvä osata. Monet tehtävät edellyttävät suomen ja ruotsin kielen osaamista."
Jasmin Mäntylä on taas muuten yksi näitä kokoomuksen tavallisia missiehdokkaita (Essi Pöystin lisäksi): kotisivustolla on politiikka-sivu muttei politiikasta sanaakaan! Julkkis-, missi- jne. ehdokkaiden vaikutus poliittiseen uskottavuuteen olisikin oma aihekokonaisuutensa.
Päihteet ja piraatit
Vaikeampia vanhoillisuus/uudistusmielisyys-akselin kysymyksiä on päihdelainsäädäntö. Tässä asiassa Kokoomuksen konsensus on kaikkein selkein: vain yhteensä 3 prosenttia (eli kaksi vastaajista) halusi joko hellittää lainsäädäntöä hieman tai laillistaa kannabiksen käytön ja kotikasvatuksen. En argumentoi tässä minkään kannan puolesta, mutta päihde-, tai huumelainsäädännön vapauttaminen on selkeästi progressiivinen ja arvoliberali suuntaus, joka vetoaa nuoriin äänestäjiin. Perusteluita oli odotettavasti hyvin vähän, hauskin niistä tässä:
Reijo Kortelainen (P-Karjala): "Missään tapauksessa en hyväksy minkäänlaisen huumeen laillistamista. Miltä se kuulostaisi, kun hoitopaikan täti pössäyttelisi tauolla hamppusätkää jne."
Tietoyhteiskunnallisesti valveutuneiden kannalta on erityisen huolestuttavaa, että Kokoomuksen ehdokkaat ovat hyvin vanhoillisia tiedostonjakamisen suhteen. IL:n nuorten vaalikoneeseen vastanneista kokoomuksen ehdokkaista jopa 79% on antipiraatteja. Ikävä kyllä tämä ei näytä olevan kokoomuksessa sukupolvikysymys, vaan antipiraateista löytyy myös kosolti nuoria ehdokkaita, vaikka yleisesti ottaen tiedostonjakamiselle suopeita ovat juuri nuoret ja arvoliberaalit. Suurelle osalle kanta oli täysin yksiselitteinen. Harva vaivautui kommentoimaan kantaansa.
Jari Haapaniemi (Pirkanmaa) kiteyttää tämän näkökulman varsin osuvasti: "Toisen työn varastaminen on aina rangaistavaa."
Sensuuri
Mielestäni on myös varsin pelottavaa, että kokoomuksessa kannatetaan voimakkaasti nettisensuuria sosiaalisen vaalikoneen mukaan. Yksikään vastanneista ei vastustanut nettisensuuria, ja jopa 60 prosenttia halusi laajentaa nettisensuuria niin, että "myös muuta rikollista aineistoa pitäisi sensuroida"!
Nato
Nato-jäsenyyden suhteen suuret puolueet välttelevät selkeitä kannanottoja. Parhaimmillaan puhutaan, että vaihtoehto pitää pitää pöydällä tai että se pitää laittaa vakan alle. Varovaisuudesta on tullut poliittista parodiaa. Moni voisi luulla että kokoomuksen äänestäminen ei siis yksiselitteisesti olisi ääni Naton puolesta. Kuitenkin IL:n vaalikoneen mukaan jopa 70% Kokoomuksen ehdokkaista kannattaa Natoon liittymistä ja lisäksi tuore wikileaks-paljastus kertoi, että Kokoomus on luvannut Yhdysvalloille Suomen liittyvän Natoon, mikäli maahan tulee porvarihallitus!
Rikollisuus
Konservatiivisen puolueen uskoisi olevan erityisen lainkuuliainen, mutta Kokoomuksen tapauksessa juuri lain kunnioittaminen puheissa vs. lain kunnioittaminen käytännössä on se kaikkein merkittävin ristiriita, jonka luulisi musertavan puolueen uskottavuuden lopullisesti ainakin arvokonservatiivisten äänestäjien silmissä.
Tarkkaillaanpa istuvien kansanedustajien ja kokoomuksen puoluejohdon saldoa: Jan Vapaavuorella (asuntoministeri) on tilillään tuomio pahoinpitelystä, varkauteen osallisuudesta sekä vuonna 2001 rattijuopumuksesta, Taru Tujunen (puoluesihteeri, ei ehdolla) on tuomittu myymälävarkauksista, Kimmo Sasi (perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, entinen ministeri) tuomittiin kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, Kari Häkämies (entinen puoluesihteeri) sai tuomion kolmesta eri pahoinpitelytapauksesta ("tämä on ollut raskas prosessi"), Harri Jaskari (kansanedustaja) sai päiväsakkoja laittomasta uhkauksesta, prikaatinkenraali Olli Nepponen (kansanedustaja) erosi puolustusvoimien palveluksesta salattuaan rattijuopumustuomionsa, Sirpa Pietikäinen (europarlamentaarikko) sai ehdollista törkeästä rattijuopumuksesta (”Selvin päin en olisi humalassa auton rattiin lähtenyt”), vanhempi konstaapeli Petri Salo (kansanedustaja) on saanut tuomion kunnianloukkauksesta sekä nyt hiljattain törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (hän yritti myös "voidella" hänet pysäyttäneen poliisin, mutta lahjussyytteet hylättiin).
Lisäksi Ilkka Kanervaa syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta, ja Sampsa Katajaa (varapuheenjohtaja, kansanedustaja) epäillään lahjusrikkomuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta esitutkinta venynee vaalien yli. Näihin tapauksiin liittyy pahamaineinen Nova Group, jolta Katainen kielsi (valheellisesti) Kokoomuksen saaneen vaalitukea.
Yhteenveto
Moni äänestää kokoomusta talouspolitiikan takia; kokoomus kuitenkin edustaa hyvin monelle talousliberaalia vaihtoehtoa. Tässäkään suhteessa äänestäjä ei tiedä lainkaan mitä saa. Kysymykseen vastanneista kokoomuksen ehdokkaista sosiaalisessa vaalikoneessa suurin osa kannattaa pääomatulon verottamista progressiivisesti. Hyvin moni oli ohittanut kysymyksen kokonaan. Tosiaankaan tasavero, jonka olen aina mieltänyt yhdeksi Kokoomuksen ideologisista tukipilareista, ei saa näkyvää kannatusta kokoomuksen poliitikoilta saati ehdokkailta. En ole toisaalta nähnyt kokoomusvaikuttajan kritisoivan tasaveron ajatusta.
Luulisin myös Kokoomuksen äänestäjäkunnasta suuren osan arvostavan lainkuuliaisuutta, koska nämä arvokonservatiivien mielestä on tärkeää, että lainsäädäntö ottaa yksiselitteisiä kantoja moraalikysymyksiin. Niin kutsutut "moraalikysymykset" ovat kuitenkin jääneet omantunnonkysymyksiksi tässä puolueessa, ja siksi konservatiiviset äänestäjät eivät juurikaan voi tietää, mitä saavat äänellään. Eivätkä lopulta arvoliberaalitkaan.
Seuraavaksi käsittelen Vasemmistoa
Piraattipuolue osallistuu vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Olen ehdolla Pirkanmaan vaalipiirissä. Kampanjasivu facebookissa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hieno analyysi. Ei ole millään puolueella kauhean johdonmukainen linja.
Sinulta taisi tulla aivan liian vakuuttava kirjoitus, kun se ei herätä mitään keskustelua. Edes kokoomuslaiset eivät ole viitsineet lähteä puolustelemaan itseään, koska eivät osaa vastata. Vihreät ja Perussuomalaiset olivat todella vahvasti puolustamassa itseään, mutta kokoomuslaiset ovat hiljaa. Taisi osua oikeaan.

Kommentoi 6 kommenttia