Spargendi lapides Harri Kivistö — Piraattipuolueen puheenjohtaja

Mielipidemittaukset vaikuttavat ratkaisevasti sinun äänestyspäätökseesi.

Hawthorne-ilmiöksi kutsutaan sitä jo "maalaisjärjeksi" muodostunutta alunperin psykologien ja sosiologien havaitsemaa ilmiötä, että tutkimuksen kohde muuttaa käytöstään tietäessään olevansa tutkimuksen kohteena. Usein koehenkilöt muodostavat oletuksen siitä, mitä heiltä odotetaan, ja sitten vähäisessä määrin pyrkivät täyttämään näitä odotuksia. Tietyllä tapaa tämä on osa suurempaa ilmiötä (luonnontieteissä on pitkään osattu ottaa huomioon mahdollinen havaintovälineen vaikutus), mutta sosiaalisissa tieteissä vaikutus on paljon vaikeampi tunnistaa ja eliminoida tuloksista.

Kannatusmittauksissa on toki kyse muustakin kuin vain siitä, että vastaaja ei mielellään anna epämieluisia tai vaikeita vastauksia. Kyselyn metodi vaikuttaa ratkaisevasti kyselyn tuloksiin ja nämä tulokset vaikuttavat ratkaisevasti vaalien tuloksiin. Voisi puhua itseänsä toteuttavasta ennustuksesta.

Kaikki varmasti tietävät, että mielipidekyselijät eivät tunne eduskunnan ulkopuolisia puolueita eivätkä tahdo ottaa näitä vaihtoehtoina vastaan. Muut-sarake on usein käytössä, mutta se ei ole kyselijälle mieluisa vaihtoehto: se on yllättävä, pysäyttävä, hidastava.

Esitän seuraavaksi kuvitteellisen tilanteen gallupkyselijän ja vastaajan välillä:

"Mitä puoluetta suunnittelette äänestävänne seuraavissa eduskuntavaaleissa?"
"Piraattipuoluetta."
"Mitä?"
"Piraattipuoluetta."
"Jos mä laitan että Kokoomus."

Pelkään tosin, että tällainen skenaario saattaisi hyvin toteutuakin.

Kun mystisen "muut"-lokeron (kenelle sellainen vaihtoehto näyttää harkinnan arvoiselta kannatusta koskevissa uutisissa niinä harvoina kertoina kun se palkki näkyy tilastossa?) koko on kovin pieni, kansalaiselle näyttää olevan mahdotonta, että mikään sen sisällä oleva pieni puolue voisi päästä eduskuntaan. Näin vaihtoehtojen selaaminen ei tunnu pelkästään epäsovinnaiselta vaan kovin epävarmalta. Kun tämä liitetään valtamedian suureen propagandaan "hukkaan menevistä äänistä", 'muut'-puolueesta tulee jo moraaliton vaihtoehto.

Näin siis, ennen kuin kansalainen edes aloittaa äänestyspäätöksen hahmottamisen, hänelle on yhteiskunnallisesti kerrottu hyvin painavasti selkeät ja vastaansanomattomat syyt (jotka eivät edes ole lainkaan poliittisia), miksi hän ei saa äänestää muita puolueita kuin niitä, jotka kannatusmittaustilastokuvassa näytetään; yleensä niitä on kahdeksan.

Muuten: jos näitä mielipidetutkimuksia tehtäisiin ahkerasti (ja uutisoitaisiin yhtä ahkerasti) vaalipiiritasolla, joidenkin pienempien eduskuntapuolueiden paikallinen kannatus kärsisi kovasti samalla logiikalla. Mikäli Vihreiden läpimeno Pohjois-Savon vaalipiirissä vaikuttaa kovin epävarmalta mielipidekyselyn perusteella, yhä useampi siirtäisi äänensä jollekin toiselle puolueelle, mikä taas vähitellen pudottaisi kannatusta entisestään, ja niin edelleen.

 

Loppuun pari tärkeää asiaa.

1. Yksikään ääni ei mene hukkaan, ellei sitten jostain syystä jää laskematta kokonaan. Yleiset väitteet näistä hukkaan menevistä äänistä eivät ole vain valheellisia, vaan niiden taustalla on asenneongelma kansanvaltaisuutta kohtaan.

2. Tee äänestyspäätöksesi poliittisin perustein. Vertaa omia näkemyksiäsi ehdokkaiden näkemyksiin, arvojasi puolueen arvoihin ja niin edelleen. Älä mieti, mitä saat äänelläsi, vaan kenet haluaisit eduskuntaan tarjolla olevista vaihtoehdoista.

3. Piraattipuolue menee läpi.

 

Piraattipuolue osallistuu vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Olen ehdolla Pirkanmaan vaalipiirissä. Kampanjasivu facebookissa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mielipidemittaukset eivät vaikuta äänestyskäyttäytymiseeni millään tavalla. Olen aina ottanut ehdokkaiden mielipiteistä selvää ennen äänestyskoppiin astumistani. Vaalikoneet ovat nykyään jo melko kattavia kysymyksissään. Tosin aina on niitäkin ehdokkaita, jotka kieltäytyvät vastaamasta joihinkin kysymyksiin. Sellaista ehdokasta en edes harkitse äänestäväni.

Käyttäjän kivisto kuva

Vaalikoneet kyselevät lähinnä suurten puolueiden (kolmen) tärkeimpiin tavoitteisiin liittyviä asioita, mikä omalta osaltaan värittää tuloksia voimakkaasti ja vaikuttaa siihen tapaan jolla arvioit vaaleja.

Toki yksilöinä me olemme kaikki aina poikkeuksia ja näemme propagandan ja rakenteiden lävitse. Meitä yksilöitä eivät freudin teoriat häiritse eikä mikään muukaan psykologinen roska, se on massoja varten.

Niissä vaalikoneissa joihin minä olen ottanut osaa on kysytty nimenomaan ehdokkaiden mielipiteitä, ei puolueen virallista kantaa. Viime kuntavaaleissa ainakin systeemi toimi ihan kiitettävästi.

Puolue on itselleni selvillä, mutta nyt sitten pitää hakea sieltä se ehdokas, joka on lähinnä samaa mieltä kanssani. Yllättävän paljon saman puolueen sisälläkin on ehdokkailla erilaisia kantoja asioihin.

Käyttäjän kivisto kuva

Kysymykset käsittelevät niitä aiheita, jotka ovat tärkeitä kolmelle suurimmalle puolueelle. Tämä johtaa siihen että vastauksetkin käsittelevät niitä aiheita (ellei vastaa täysin aiheen vierestä).

Käyttäjän jackandolini kuva

Mikseivät Piraatit voisi liittoutua Muutos 2011 -porukan kanssa vaaliliittoon? Kaksi puoluetta, joita voisin molempia äänestää, mutta Muutos vienee voiton suoran demokratia -vaatimuksensa ansiosta.

Käyttäjän Harrir kuva

No seuraava kysymys sitten kuuluukin:
Mikseivät Piraatit ja Muutos-2011 yritä mieluummin vaikuttaa jonkun nykyisen eduskuntapuolueen kautta? Tällöin varmistuisi "ettei ääni mene hukkaan".

Käyttäjän kivisto kuva

Mikään ääni ei koskaan mene hukkaan.

Käyttäjän Harrir kuva

Mikään ääni ei koskaan mene hukkaan.

Juuri sen vuoksi kirjoitin sen oikein lainausmerkkeihin :-)

Käyttäjän kivisto kuva

Muuten, mistä oletuksesi että piraatit, muutoslaiset ja tuhannet muut "toisinajattelijat" eivät ole yrittäneet vaikuttaa muiden puolueiden kautta tai eivät yhä yritä?

Käyttäjän Harrir kuva

"Muuten, mistä oletuksesi että piraatit, muutoslaiset ja tuhannet muut "toisinajattelijat" eivät ole yrittäneet vaikuttaa muiden puolueiden kautta tai eivät yhä yritä?"
Vaikuttamisella tarkoitan toimimista näiden puolueiden sisällä ja pyrkimistä niissä edustajaehdokkaikksi.

Käyttäjän kivisto kuva

Monet Piraattipuolueen nykyisen ehdokkaat ovat muiden puolueiden (siis eduskuntapuolueiden) entisiä ehdokkaita tai sellaisiksi pyrkineitä. Pitkään on yritetty lyödä päätä seinään, jossain vaiheessa pitää muuttaa taktiikkaa.

Käyttäjän kivisto kuva

Vaaliliitot ovat vaalipiirikohtaisia.

Käyttäjän mikaisomaa kuva

Pirkanmaalla näin onkin.

Käyttäjän k4rv1n3n kuva

Itse kannattaisin myös vaaliliittoja, mutta ne eivät välttämättä sovi jokaiseen vaalipiiriin. Jokatapauksessa olen sellaisessa tilanteessa etten juurikaan asiaan voi vaikuttaa näissä vaaleissa.

Mitä suoraan demokratiaan tulee, uskon että ehdotukseni tuo nopeammin, tehokkaammin ja parempaa tulosta, kuin Muutoksen vaade suoralle demokratialle (mitä toki arvostan ja mihin suuntaan toivon päätäntävaltaa kehitettävän).

Tutustu: http://k4rv1n3n.net

Pelkästään tykkäämälläkin voit vaikuttaa.

Käyttäjän elina kuva

Harri,

Asiaa kirjoitat. On paha epäkohta, että kaikkien puolueiden galluptuloksia ei näytetä/esitetä julkisuudessa. Se on puhdasta kansalaisten johdattelemista. Mutta miksi journalistit ja toimittajat eivät tee kunnolla hommiansa ja esittele kaikkien puolueiden ohjelmia ja tavoitteita, on minusta käsittämätöntä ja huonoa lehtimiestyötä. Vain jonkun skandaalimaisen lausunnon tai tempauksen takia pääsee julkisuuteen.

Käyttäjän kivisto kuva

Lehdistö on asian yksi puoli, mielipidekyselyt toinen, kenties oleellisempi. Kyselyt eivät edes rekisteröi pienpuolueita — ei siitä hyväkään toimittaja revi oleellista dataa irti.

Toki toimittajien pitäisi kirjoittaa asioita koko poliittiselta kentältä muutenkin, se on selvä, mutta kenties ongelma ei ole toimittajissa vaan julkaisujen linjoissa, joihin innokkaiden tietotyöläisten voi olla mahdotonta vaikuttaa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja