Spargendi lapides Harri Kivistö — Piraattipuolueen puheenjohtaja

Uskallatko äänestää haastajaa?

[Youtube-video: Nivalis]

Uusia puolueita syntyy haastamaan vanhoja. Piraattipuolue ei ole ainoa hurja haastaja, hyvä niin. Näin pitääkin tapahtua. Puoluekentän olisi hyvä uudistua koko ajan. Monia kymmeniä vuosia vanhat kömpelöt valtainstituutiot eivät jotenkin minusta anna erityisen toiveikasta kuvaa kansanvaltaisuudesta. Mutta ei niistä eroonkaan pääse.

Suurin osa äänestäjistä ei koskaan tule harkitsemaan pienen puolueen äänestämistä. Tämä on ikävä tosiseikka. Syynä on suurimmaksi osaksi suomalainen perisynti sovinnaisuus, joka antaa luvan olla tekemättä aidosti kriittisiä arvovalintoja.

Toki perinteistä puoluetta, mikä se sitten onkin, pitääkin äänestää, mikäli se sattuu vastaamaan omia poliittisia kantoja ja ajatuksia. Ensin tulisi kuitenkin avoimin mielin harkita kaikkia vaihtoehtoja.

 

Miksi voit äänestää pientä puoluetta?

  1. Suomessa on vaalisalaisuus. Sinua ei voida muiluttaa millekään rajalle, vaikka äänestäisit kuinka väärin.
  2. Äänelläsi on aina suurin merkitys sinulle itsellesi: äänestäminen on moraalinen teko.
  3. Sinun tulee äänestää sitä henkilöä (ja puoluetta), joka vastaa poliittisia näkemyksiäsi.
  4. Vaalit eivät ole jääkiekkoa. Et ole kannustamassa joukkuetta voittoon, etkä saa mitään palkintoa, mikäli ehdokkaasi pääsee läpi. Jos haluat äänestää voittajaa, kokeile sitä euroviisuissa tai BB:ssä.

Mikä saisi sinut harkitsemaan uuden haastajapuolueen äänestämistä?

Piraattipuolue osallistuu vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Olen ehdolla Pirkanmaan vaalipiirissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Samaa mieltä! Ja onnea Muutokselle! Hieno juttu, että Suomeen saatiin myös suoraa demokratiaa ajava puolue. Piraatit ja Muutos vaaliliittoon!

Ongelmana näen että nyt on syntynyt liikaa uusia pienpuolueita. Yksi keskittyy piratismiin toinen maahanmuuttoon jne. Ne jotka haluavat muutosta nykyiseem, äänestävät varmasti näitäkin, mutta kun äänet jakautuvat taisaisesti kesken, niin kukaan pienpuolueista ei tod. näk. pääse läpi!

Tämä on syy, miksi äänestän persuja. Heillä on nyt todelliset mahdollisuudet vaikuttaa. Muutoksen ja Piraattipuolueen kannattaisi käydä neuvotteluja uudesta yhteisestä puolueesta seuraaviin vaaleihin!

Onnea kuitenkin matkaan!

Käyttäjän kivisto kuva

Jo on erikoinen syy äänestää Perussuomalaisia. Tosin täytyy siellä väistämättä vähän kummallisiakin syitä olla mukana, kun galluppien valossa katselee tilannetta.
En äkkiseltään keksi mitään selkeää yhdistävää tekijää esimerkiksi Perussuomalaisten ja Piraattipuolueen välillä. Siis ihan jos puolueohjelmia katsotaan. Fiksuja yksittäisiä ehdokkaita löytyy tietenkin joka puolueesta.

Onpa todella laiskaa aivopieruilua edes ajatella rasistisen natsipuolueen ja piraattien mahd. yhteistyota, kun jalkimmainen ainakin jollain tavalla yrittaa edistaa sananvapautta ja vapautta muissakin muodoissa, ja ensimmainen haluaa kitkea kaiken vapauden. Kohta tietysti joku alkaa laukomaan alyvapaata kommenttia siita, etta "eihan se Muutos mikaan rasistinen puolue ole, vaan 'maahanmuuttokriittinen'". Ei; kylla se on pelkastaan rasistinen puolue, joka haluaa lietsoa pelkoa ihmisiin tekemalla jostain kuvitellusta uhasta kamalaa peikkoa. Ja osa menee tahan vipuun! Kylla ihminen saa pelata, mutta typeryytta on vaikea sietaa.

Hohhoijaa. Ehkä ennen kuin päästelee pieruja, kannattaisi tutustua puolueen ohjelmaan ja julkilausumiin edes päällisin puolin. Muutos 2011 ajaa pääteemana suoraa demokratiaa edustuksellisen demokratian rinnalle, sekä mm. sananvapautta (natsismia???). Lue myös pj. Kerosen blogi tältä samalta foorumilta.

Käyttäjän kivisto kuva

Puolueeseen suhtaudun itsekin parissa kohdassa hyvin kriittisesti, mutta minusta tuollainen nimittely ei kyllä ole kellekään hyödyksi, paitsi tietenkin niille perinteisille valtaapitäville puolueille jotka nauravat kun taas saatiin kansaa hämmennettyä ja palaamaan turvallisiin, varmasti sovinnaisiin vaihtoehtoihinsa.
Oli se puolue mikä tahansa niin eikös parempi olisi kritisoida niitä konkreettisia tavoitteita tai osoittaa missä suhteessa puolueen toiminta huonontaa ihmisryhmien tasa-arvoisuutta tjsp.

Käyttäjän raukko kuva

Totta.
Rasistit ja rosvot alkavat samalla kirjaimella ja molempien agenda on polkea muiden ihmisten perusoikeuksia.
Ei nämä yhtäläisyydet kuitenkaa oikein vielä riitä vaaliliiton perustaksi.

Käyttäjän kivisto kuva

Raukko alkaa samalla kirjaimella.

Aika hupaisaa, että Muutoksen, tämän "rasistisen natsipuolueen" rekisteröinnin hyväksyivät ent. vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää (vihr) esittelijänä ja oikeusministeri Tuija Brax (vihr) allekirjoituksellaan. Taitavat olla "rasisteja ja natseja" kaikki tyynni.

Käyttäjän OulaLintula kuva

"Onpa todella laiskaa aivopieruilua edes ajatella rasistisen natsipuolueen --"

On sen verran loukkaavaa tekstiä Vieraalta että voisi esittää todisteita tähän ketjuun. Jos nyt nimimerkin takaa viitsii eikä vaan röllää.

EDIT: ... no ei tähän ketjuun, vaan jonnekin muutoksen omaan. Jätetään tämä Piraattipuolueelle. Toivotan onnea heillekin, enkä omasta puolestani pitäisi yhteistyötä poissuljettuna.

Olen nuo kaikki lukenut. Jotkut osaavat katsos lukea myos sielta rivien valista.

Tai eivät osaa lukea ollenkaan...

Käyttäjän horsmalahti kuva

Jos Piraattipuolue ei mene läpi, voisin miettiä jonkun yleisen arvoliberaalipuolueen perustamista, joka ei ottaisi kantaa taloudelliseen vasen-oikea akseliin.

Käyttäjän OulaLintula kuva

Muutos saattaa muuttaa sääntöjään siltä osin että sallii kaksoisjäsenyyden. Piraatithan sen tietääkseni sallivat jo. Seurataan tilannetta.

Pyyhe on lentänyt jo kehään. Mikä saa sut luulemaan, että arvoliberaalinen puolueesi saisi enemmän kannatusta kuin piraatit? Kenties teema "piparia nörteille"?

Käyttäjän henry2 kuva

Niin, löysin tänään Vasemmistopuolueesta henkilön joka sopii hyvinkin p2p-vaihtoehdoksi:
http://www.jukkapeltokoski.net/

Henry

Aika itsevarmalla otteella olet liikenteessä:

"Miksi voit äänestää pientä puoluetta?

1.Suomessa on vaalisalaisuus."

Eli suoranaisesti myönnät, että teidän äänestäminen on jonkinasteinen häpeä. No, oikeassa olet. Harva kehtaisi muille kertoa äänestäneensä sinua tai muita piraatteja, sen verran ohkainen ja köykäinen on ohjelmanne.

Käyttäjän kivisto kuva

Et ilmeisesti ymmärrä vaalisalaisuuden merkitystä.

Käyttäjän OulaLintula kuva

Melkoista öyhötystä toisten kehtaamisista sellaiselta, joka ei kerro oikeaa nimeäänkään.

Mitähän mahtaa piraattipuolueen jäsenet tehdä 99,5% ajasta eduskunnassa jos sinne pääsevät. Kovin on heppoinen vaaliohjelma.

Mikä on puolueen kanta oikeisiin asioihin? Työttömyys, vanhustenhoito, sairaanhoito, poliisit..

Sananvapaus on hyvä agenda, mutta kaikki, jotka liittyvät siihen itkemiseen, että buuhuu, taiteesta joutuu maksamaan ja vihdoin taidealan ihmiset saavat syödä kuten normaalit, epistä on turhaa.

Käyttäjän jaakkokoivula kuva

Piraattipuolueella vaaliohjelma on tarkoituksella keskittynyt olennaiseen. Edustajille on jätetty vapaat kädet ajaa omien mielipiteidensä mukaisia asioita ja tehdä joustavasti yhteistyötä.

Piraattipuolueelta on mahdollista valita juuri se ehdokas, joka on oikeasti samaa mieltä itsesi kanssa. Ei tarvitse tyytyä minkään suuren puolueen kompromisseilla merkityksettömyyteen vesitettyyn puolueohjelmaan.

Tutustu ehdokkaiden mielipiteisiin. Sieltä se selviää mitä itse kukin eduskunnassa sitten ajaa!

En uskalla äänestää sinua. Mikä lienet porvari ja huithapeli?

Käyttäjän kivisto kuva

Mitä tarkoittanee porvari ja huithapeli?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja