*

Spargendi lapides Harri Kivistö eduskuntaan

Eduskunta ei tahdo vapaata kielivalintaa

Eduskunta sanoi tänään kovalla äänellä EI valinnaiselle ruotsin opetukselle. Muutosta vastustivat seuraavat puolueet: Kokoomus, SDP, Vasemmisto, Vihreät, KD, Keskusta ja RKP.  Persut sekä indie-eduskuntaryhmät kannattivat aloitetta. Piraattipuolue kannattaa samoin vapaata kielivalintaa osana voimakasta kansainvälistymistä ja koulutuksen uudistamista nykyaikaan.

Läpi meni sen sijaan kokoomuslaisen esittämä ponsi, joka velvoittaa tutkimaan onko mahdollisuuksia/halukkuutta kokeilla alueellisesti joko valinnaisuutta tai esimerkiksi pakkovenäjää. Itse olisin äänestänyt pontta vastaan, koska se on parhaimmillaan mitäänsanomaton ja pahimmillaan vie koulutusta täysin väärään suuntaan (pakkovenäjä tai alueelliset perusteelliset erot opetuksessa).

Maanantaina Tampereella Aamulehden vaalipaneelissa kaikkien puolueiden edustajat kannattivat valinnaista Ruotsia yksimielisesti.  Onkin aika kummallista miten eduskunnan näkemys on kovassa ristiriidassa sen viestin kanssa, mikä vaaleissa annetaan. Toki Tampere nyt ei ole erityisen suomenruotsalainen kaupunki, ja ehkä panelistit vain sattumalta olivat tässä asiassa samoilla linjoilla, mutta samanlaista jakautumista olen huomannut muuallakin. Aiempien vaalien vaalikoneissa parhaimmillaan jopa puolet ehdokkaista on kannattanut vapaata kielivalintaa.

Oma kantani on puolueeni linjan mukainen. Vastaan aina, että Suomi on monikielinen maa. Maahanmuuton kautta kulttuurimme monipuolistuu ja samalla myös erilaiset vieraat kielet tulevat näkyvämmiksi ja merkittävämmiksi. Minusta tämä on aivan hyvä asia: jopa voimavara jos se otettaisiin vakavasti eikä jääräpäisesti pidettäisi kiinni historiallisista jäänteistä. Toisen kotimaisen kielen pakollinen opetus on tosin vasta alle 50-vuotias, mitä ei kenties uskoisi siitä hartaudesta, jolla tätä perinnettä halutaan eduskunnassa kunnioittaa.

Historialliset argumentit ovat minusta tässä täysin toisarvoisia. Samoin puolustuspolitiikkaa ja ulkopolitiikkaa on minusta varsin kummallista sekoittaa tähän asiaan. Kyse on koulutuksesta ja sivistyksestä. Valinnaiset kielet palvelisivat paremmin oppilaiden yksilöllisiä taipumuksia ja tarpeita ja parantaisivat siten Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Minusta monikielisyyden tukeminen on myös luonnollinen osa Suomen EU-jäsenyyttä. Pakkoruotsista tulee luopua.

Näissä vaaleissa, kuten kaikissa aiemmissakin, jokaisesta puolueesta löytyy ne pari token-ehdokasta, jotka kannattavat valinnaista ruotsin opetusta. Äänestäkää siis ensiksi puoluetta, hyvät ystävät, ja vasta sitten ihmistä.

Olen ehdolla eduskuntaan Piraattipuolueen listalla Pirkanmaan vaalipiirissä.
Vaalisivuni
FB, Twitter, Google+

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

ulf fallenius

Pulinat pois päätös on tehty.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Ruben Stiller paheksui pakkoruotsin poistoa kovin kärkkäästi tänään pikahaastattelussa Yle Puheella. Hän piti ikävänä, että huonossa taloustilanteessa edes puhutaan asioista jotka eivät vaikuta kansantalouteen.

Vaan kun se vaikuttaa. Elinkeinoelämä on kerta toisensa jälkeen todennut, että parempi ja laajempi kielitaito olisi maamme yritystoiminnan - ja siten kansantalouden etu.

Pääosa puolueista katsoi, että nurkkakuntaisuus, rajojen sulkeminen ja suvaitsemattomuus ovat niin tärkeitä asioita heille, että niitä on puolustettava vaikka ennen vaaleja oli muuta luvannut. Olisi suotavaa, että eduskuntavaaleissa näitä puolueita ei äänestettäisi, vaan veikkaanpa että äänestäjät tämänkin asian unohtavat parissa päivässä.

Käyttäjän kivisto kuva
Harri Kivistö

Aika jäätävän typerä mielipide ettei saisi huonossa taloustilanteessa puhua asioista, jotka eivät vaikuta kansantalouteen. Välillä ei kyllä Ruben mieti lainkaan mitä suustaan päästelee.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Äänestäkää siis ensiksi puoluetta, hyvät ystävät, ja vasta sitten ihmistä."

Tämä on hyvä neuvo. Näin se on.

Sitä ihmettelen, että mistä tämä puolueiden kanta tulee, jos/kun ehdokkaat itse ovat toista mieltä. Oletan, että RKP:ltä.

Ovatko lähes kaikki puolueet siis RKP:n talutusnuorassa, ja miksi?

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Kiitos Harrille osoitteesta tuonne eduskunnan vaalitulokseen ko. äänestyksessä.
Mielenkiinnolla otin ylös Satakunnan kansanedustajien äänestykset. Onko kyse vaalirahatuesta? Herää kysymys siksi, että Satakunta on maaseutuväestön ja vahvan teollisuustyöväestön maakunta, jossa ruotsinkielellä ei ole mitään painoarvoa. Englanti on kansainvälisten yritysten käyttökieli myös pohjoismaissa.
Ymmärtäisin ruotsin pakollisuuden silloin jos henkilöllä on RKP:n tyyppisiä sidoksia ruotsin kieleen. Voin varmuudella sanoa, että jopa itselläni voisi olla paremmat taustat pakkoruotsin kannattamiseen mitä nykyisillä SDP:n kahdella naiskansanedustajallamme.
Taitavat molemmat olla liian varmoja läpimenosta entistenlaisten kalliitten mainoskampanjoiden ( SDP:llä 1,5 miljoonaa) avulla!

Käyttäjän tiinamalinen kuva
Tiina Malinen

Tuossa samaisessa Aamulehden paneelissa oli melko liikuttavaa samanmielisyyttä muissakin kysymyksissä. Luulen että kyse on siitä, että opiskelijoiden koulutusta koskevaan paneeliin oli kustakin puolueesta lähetetty opiskelijoiden etua ja modernia koulutusajattelua puoltavia ehdokkaita. Nämä toki varmaan ovat myös niitä, jotka puolueestaan asiakenttää parhaiten tuntevat, oli heillä valtaa puolueessaan tai ei. Eri asia on sitten, että äänestäjän oikeusturvan kannalta voisi pitää varsin harhaanjohtavana mainontana, jos varsinainen puolueen kanta ei tule lainkaan ilmi ehdokkaiden jutustellessa eri kannattajakunnille keskenään ristiriitaisia lupailuja.

Käyttäjän kivisto kuva
Harri Kivistö

Onhan se ehdottomasti harhaanjohtavaa mainontaa. Meiltä voisi ottaa listalta kenet tahansa eivätkä vastaukset noihin aiheisiin olisi kovin erilaisia. Toki hajontaakin on mutta se on paljon vähäisempää.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Suhtautuminen kaikille pakolliseen ruotsinkielen opiskeluun riippumatta henkilökohtaisista muualle suuntautumisista on törkeää tilannetajun puutetta päättäjiltä, ja ikävä todiste RKP:n itseään suuremmasta mielikuvamarkkinoinnista vailla totuuspohjaa.

Kaikki olemme erilaisia, ja tulemme eri lähtökohdista.
Onko tosiaankin meille turvaa ja yhtenäisyyttä tuovana oltava pakkollinen ruotsinkielen opiskelu, joka helposti voitaisiin järkevöittää vapaaehtoiseksi lisäkielen opiskeluksi?

Kirurgille tärkeää on veitsen hallinta, ja kaikenmaailman latinankielisten osien tieto. Nastaahan on osata pamlata på svenska, mutta turhaa rasitetta kunkin oman alan tietouden hankinnassa.

Käyttäjän MikaelNerve kuva
Mikael Nerve

Mikäli ns. pakkoruotsista luovuttaisiin, ruotsin kieltä osaavien asema todellisuudessa vain vahvistuisi mikäli olisi niin, että kyseistä kieltä oikeasti tarvitaan niin paljon kuin he väittävät. Heille olisi kysyntää jokaisessa suuremmassa liikeyrityksessä, kuntapuolella ja ties vaikka missä.
Heillä on kuitenkin pelko että näin ei olekaan. Ja aiheellinen pelko onkin, sillä mikään ei viittaa siihen että rannikkoseutuja lukuunottamatta tässä maassa olisi käyttöä länsinaapurimme suomalaistuneelle murteelle (joka kieltämättä ei arkikäytössä ole edes täysin ruotsia vaan suomi-englanti-ruotsia... sen mitä olen sukulaisten FB:tä seuraillut) Jättekiva, eh?

Toimituksen poiminnat