*

Spargendi lapides Harri Kivistö eduskuntaan

Ei enää eriyttävää uskonnonopetusta

  • Ei enää eriyttävää uskonnonopetusta

Hallitus on ollut päättämässä peruskoulujen tuntijaosta. Keskustelu on keskittynyt suurelta osin uskonnonopetuksen määrään, ja vaikka tämä onkin tärkeää keskustelua niin oleellisin ongelma on eriyttävässä uskonnonopetuksessa itsessään.

Vaikka yhteiskunta onkin monin puolin sekularistinen, niin meillä on silti rakenteihin jäänyt sellaisia asioita, joiden valossa tuntuu, ettei mitään valistusaikakautta olisi koskaan ollutkaan. Yksi näistä on uskonnonopetus, joka, vaikka se ei olekaan "vakaumuksellinnen", opettaa silti eri lapsille eri sisältöjä ja korostaa vanhempien uskonperinnettä.

Hallitus ei ole nyt siis puuttumassa eriyttävään uskonnonopetukseen. Uskonyhteisöt pääsääntöisesti tukevat nykyistä mallia. Uskoisin että tämä kertoo näiden yhteisöjen asemasta nyky-yhteiskunnasta sekä kenties itsetunto-ongelmasta: pelätään että mikäli valtio ei kerro lapsille mihin näiden tulisi uskoa, nämä eivät enää usko vaan jättävät vanhempiensa perinteet.

Minusta valtiollisen koululaitoksen tehtävä ei ole opettaa lapsille mihin näiden tulisi uskoa. Itse asiassa lasten erottelemisen toisistaan vanhempien uskonnon perusteella ei tulisi kuulua nykyaikaiseen koulujärjestelmään sen enempää kuin yhteiskuntaan muutenkaan. Koulun pitäisi juuri päinvastoin yleissivistää ja opettaa kyseenalaistamaan.

Hassuna välihuomiona Texasin konservatiivistakin konservatiivimpi republikaanipuolue linjasi hiljattain, että kouluissa ei tulisi opettaa mitään mikä kannustaa kriittiseen ajatteluun tai kyseenalaistaa vanhempien auktoriteettia. Piraattipuolueen kanta on täydellisen päinvastainen. Vaikka vanhempien kyseenalaistaminen kuuluu murrosikään luonnollisestikin, koulun yksi oleellinen tehtävä on kasvattaa lapset yhteiskunnan jäseniksi "irti" vanhemmistaan. Tietyllä tavalla koulu on juuri vanhempien vastakappale lasten ja nuorten elämässä.

On itsestään selvää, että uskonnoilla on paikkansa kouluopetuksessa. Siinä missä vakaumuksellinen opetus on uskonyhteisöiden ja perheen vastuulla, yleissivistykseen kuuluu olennaisesti tuntea merkittävien uskontojen oppeja ja varsinkin se, kuinka ne vaikuttavat ihmisten elämään ja kuinka ne ovat vaikuttaneet historian tapahtumissa. Eri kulttuureita ei voi ymmärtää tietämättä jotain oleellista niissä vaikuttavista uskonnoista ja maailmankatsomuksista; myös nykyaikana kansainvälisissä suhteissa uskonto on usein merkittävässä asemassa.

Piraattipuolue ei kannata mitään erityistä "uskonto"-oppiainetta sinänsä, vaan pitää parhaimpana että uskontoon liittyvät asiat opetetaan muilla oppiaineilla: esimerkiksi historian, maantiedon, mahdollisen etiikan tai filosofian tunneilla. Minusta muuten ala-asteenkin opetukseen kuuluisi jo filosofiaa, mutta pehmeässä ja laajemmassa merkityksessä kuin mitä moni sen ymmärtää.

Ei kai sillä ole väliä, mitkä ovat oppiaineiden nimet. Julkisuudessa esitetty "uskontotieto" voisi olla aivan toimiva, kunhan opetus keskittyy uskonnon sisällön käytännön vaikutukseen: moraaliin, sosiaalisiin suhteisiin, kansanryhmien käyttäytymiseen jne. Toki laajempikin keskustelu maailmankatsomuksesta on avartavaa, varsinkin kun sitä käydään turvallisessa luokkaympäristössä eri näkemysten ollessa läsnä. Uskoisin myös että tällainen keskustelu ja opetus lisäisi suvaitsevaisuutta, kun nähdään että kaikki kyllä mahtuvat samaan luokkaan. Onko aineen nimi sitten filosofia, uskontotieto, maailmankatsomus — se on toinen, toivottavasti paljon helpompi keskustelu.



Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän Keskonen kuva
Henri Kivistö

Olipas kehnoa argumentointia Timo Anttilalta. En puutu siihen sen enempää, mutta esim. tämä: "Mikäli uskonnonopetus kouluissa lakkautetaan, on suuri vaara että islaminuskonnopetus, siirtyessään moskeijoiden seinien sisälle, joutuu kyseenalaisten opettajien käsiin, joita taasen rahoittavat sellaiset suunnat, joiden edustama islam ei auta näitä maahanmuuttajia juurtumaan maahamme."

Tosiasiallinen islaminopetus annetaan juurikin moskeijoissa ja hyvin monenlaisten opettajien toimesta. Se, että opetetaanko sitä koulussa on aivan samantekevää.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Mielestäni kouluissa voidaan ihan hyvin jatkaa tunnustuksellista uskonnonopetusta. Kuitenkin seuraavilla ehdoilla:

Uskonnolliset yhteisöt järjestävät itse opetuksen koulun tiloissa ja kustantavat sen itse maksaen käyvää vuokraa koulutiloljen käytöstä.
Uskonnoopettajien tulee olla myös ko. koulun hyväksymiä.

Uskonto voidaan poistaa ylioppilaskirjoitusten koeaineiden joukosta.

j.olavi heikkinen

uskonto keikkuu yhä edelleen matkassa monin muodoin, vaikka sen/niiden asemaa haastetaankin laajalla rintamalla. uskontotuntien (minimaalinen) vähentyminen on oikean suuntaista kehitystä, moraalia ja yhteisöllisyyttä sekä vastuuta ei kasvatuksessa voi eikä pidäkään sitoa tiettyyn kulttuuriperinteeseen, vaan on jo korkea aika alkaa soveltaa yhdenvertaisuuden toteutumista kulttuuritaustoista riippumattomasti.

koulujen on siis oltava uskontovapaita.

panutaneli kuusi

Tulisiko koulujen myös olla arvoneutraaleja?Sellaista kuin neutraali arvoksvatus ei ole olemassa se on tosiasia.Jos opetat lapsille etiikkaa irrotettuna uskonnosta se on jo kannanotto sekulaari etiikan ja sekulaarin maailmankatsomuksen puolesta kristillistä etiikkaa vastaan.Se jos mikä olisi uskonvapauden vastaista että kristity lapset eivät saisi käydä koulua rauhassa ilman että heille opetetaan tyrkytetää sekulaaria etiikkaa

j.olavi heikkinen

peruskouluissa on aika vähän minkään uskonnon painotusta, jos asiaa katsoo oppilaan näkökulmasta. itse kävin peruskoulun jo lähes 40 vuotta sitten ja silloisilla uskontotunneilla toki opeteltiin joosefin poikien nimiluttelot ulkoa sekä perusrukoukset, mutta ei niitä kukaan ottanut sen kummemmin tosissaan eikä tainnut itse asiassa edes omaksua kristillisyyden perussanomaa. uskonto oli arjessa taustalla ja konkretisoitui juhlapyhien vapaapäivissä, etenkin jouluna :)

peruskoululaiset siis kasvavat sekulaarissa ympäristössä jo muutenkin, uskonnon painottaminen koulussa on päälleliimatun epäluonnollista siis.

arvokasvatusta ei voi mielestäni sitoa yhteen aineeseen, vaan sitä on tuotava julki kaikessa opetuksessa. koululuokka ja oppimistilanne ovat sosiaalisia ympäristöjä ja tilanteita, joissa vuorovaikutteisuus on olennaista niin oppimismotivaation kuin arvomaailman vankistajina.

itsekään en tiennyt filosofiasta, kirkon tarkoituksesta ja sen historiasta tai yleensäkään elämän merkityksestä ennen kuin armeija ikäisenä, kun aloin kiinnostua omakohtaisten kokemusten myötä selvittelemään näitä perusasioita.

panutaneli kuusi

Sitten ei varmaan myöskään eriyttävää kielten opetusta vai?Minustakin nykymallion huono mutta vika ei ole eriytetyssä opetuksessa.Minä esitän seuraavaa ala-asteella olkoon 3 vaihtoehtoa kristinusko,islam ja ET. Jotkut tunnit voisivat olla yhteisiä kristinuskossa ja islamissa on periaatteessa samat tarinat pieniä vivahde eroja tosin on (esim Raamatun kertomus siitä kuinka Jumala käski aabrahamin uhrata Iisakin on muuten sama paitsi että Koranissa Iisak on vaihdettu ismaeliin mutta ihan sama) nämä kertomukset ovat sellaisia jotka kyllä tulisi opettaa kaikille lapsille. Ylä-asteella voisi alkaa lukea myös toista uskontoa ti mahdollisesti ET tä eli voisi ottaa b uskonnon.Valinnaisaineena voisi olla tarjolla myös hindulaisuus ja Buddhalaisuus.

Käyttäjän kivisto kuva
Harri Kivistö

Yhä vain, ei ole mitään järkevää syytä eritellä oppilaita eri luokkiin sen mukaan mihin näiden vanhemmat uskovat.

Käyttäjän MikaVyrynen kuva
Mika Väyrynen

Ei tähän aikaan kuulu enää uskonnonopetus sellaisena kuin se nyt on. Uskontotieto olisi ihan hyvä aine, jossa käsiteltäisiin maan kaikki vähänkin tärkeimmät uskonsuuntaukset ja ehkä kansainvälisestikin sivuttaisiin aihetta. Eikä kokeita pidettäisi.

Kim Sjöström

Minun mielestäni julkisen vallan ylläpitämistä kouluista tulisi kokonaan lakkauttaa katsomusaine(et) eli uskonnonopetus tulisi lakkautetuksi kokonaan.
Uskonnonopetushan ei niin kovin tärkeätä ole. Ilman sitä kouluissa pystyttäisiin ihan varmasti pärjäämään.

Toimituksen poiminnat